Kuvassa seisoo vanha tammi. Sen juuret painuvat syvälle maahan, oksat kurottavat hiljaa kohti taivasta. Se ei kanna mitään mukanaan, ei pyydä muistamaan eikä säilö tulevaa. Se vain on – juuri nyt.
Tammen olemus opettaa jotain olennaista läsnäolosta. Se ei yritä ottaa talteen tätä hetkeä eikä varustautua seuraavaan. Se ei tarvitse taskuja. Se seisoo paikallaan, vuodesta toiseen, hengittää vuodenaikojen rytmissä ja hyväksyy sen, mikä on.
Taskut ovat ihmiselle tuttu ele. Me keräämme, säilytämme ja piilotamme – muistoja, huolia, suunnitelmia. Ajattelemme usein, että hetki ei ole kokonainen, ellei siitä jää jotain käteen. Mutta läsnäolo toimii toisin. Se ei pyri jäämään. Se ei tarvitse todisteita olemassaolostaan.
Läsnäolo on katoavaista ja juuri siksi niin merkityksellistä. Se on kuin tuulen hiljainen liike tammen latvassa – ei jää kiinni mihinkään, mutta tuntuu hetken täydellisesti. Se ei pyri vakuuttamaan meitä, eikä se halua tulla selitetyksi. Me saatamme kysyä: ”Mitä tästä jäi jäljelle?” Tammen vastaus olisi hiljainen: ”Sinä olit siinä.”
Läsnäolo ei ole tallennuslaite. Se ei ole kansio, johon kokoat elämääsi, vaan hetki, jossa elämä tapahtuu. Siksi sen arvo ei ole siinä, mitä siitä saa mukaansa – vaan siinä, mitä tapahtuu, kun olet siinä täysin. Tammen alla ei ole kiire. Se ei kirjoita muistiinpanoja, ei pidä lukua askelista. Ja silti, siinä tapahtuu kaikki oleellinen.
Ihminen voi seisoa sen rinnalla ja huomata, että joskus suurin vapaus löytyy juuri silloin, kun mikään ei pyydä jäämään – eikä mikään seuraa mukana.
Läsnäololla ei ole taskuja. Se on kuin tammi: juuret syvällä, mutta täysin tässä hetkessä. Ja ehkä siksi – se antaa enemmän kuin mikään muu.
Minun tuulessa soi. Läsnäolo ei kanna taskuja – se tuntuu juuri nyt.
Nyt, kun ystäväni maailma on hetkeksi suljettu, läsnäolon merkitys korostuu ja hakee uusia reittejä. Se ei vaadi taskuja, eikä se tarvitse ulkoista vapautta liikkuakseen; se kulkee muurien läpi puhtaana ajatuksena. Se on niissä viesteissä, jotka kulkevat kodin ja kivitalon välillä, ja se on lupaus siitä, että vaikka askeleet on rajattu, hän ei kulje yksin.
