Metsäkirje

Heijastus Kultalähteen pinnalla

Elokuisena sunnuntaina tein metsäretken. Kiikalan Kultalähteen metsät ovat ihana retkikohde. Se oli ihan äsken, vaikka siitä on jo yli kaksi kuukautta. Löysin mustia torvisieniä ja mustikoitakin, vaikka varsinainen mustikkakausi oli jo ohi. Paitsi että löysin metsän antimia ja nautin niin metsän äänistä, sen elokuisesta äänettömyydestä kuin tuoksuistakin, löysin jotain joka kuumottaa ja viiltelee minua edelleen. Löysin metsästä itselleni osoitetun kirjeen. Viesti oli kirjoitettu tasaisella ja kauniilla käsialalla; tasaisella ja kauniilla, minulle myös erittäin tutulla käsialalla. Tämän varmaotteisen kirjoittajan rivejä luin nuoruudessani säännöllisesti. Kauan sitten olimme niin läheiset ja samankaltaiset, että meitä usein luultiin sisaruksiksi, nyt olen loitommalla, niin kaukana että en näe hänestä kuin puuhun kaiverretun kirjeen.

Kirje tuli minua polulla vastaan. Lähteelle johtavalle polulle oli kaatunut puu, mänty, ja sen kyljessä tuo kirje oli. Kirjeen kirjoittaja on tiennyt että tästä minä menen, en muualta pääse, juuri tätä polkua kuljen, viestiä en voi olla näkemättä.

Lue loppuun