Kesällä kerran – kesäteatterissa Kangasniemellä

Ilonalaiset ovat valinneet kesänäytelmäkseen Marita Kärkkäisen komedian Pumppuasema, teksti on kirjoittamisen opettajanakin työskennelleen tekijänsä kahdeksas komedia. Esityspaikkana on kunnantalon yhteydessä oleva Kangasniemi-sali. Marita Kärkkäinen on myös ohjannut esityksen. Omasta mielestäni hyviä valintoja molemmat, niin teksti kuin paikkakin. Näytelmä ei siis ole sitä tavanomaista puskakomediaa, joka takuuvarmasti naurattaa suurinta osaa yleisöstä, mutta joka yhtä takuuvarmasti karkottaa osan potentiaalista yleisöä – sitä on jo nähty yllin kyllin (myös sitä lajia, että muutoin hyvään tekstiin ympätään vaikkapa juoneen kuulumattomia vitsejä ja kännihoipertelua). Komedia kyseessä kyllä on. Kuten hyvään klassiseen draamaan kuuluu, alkupuolella esitellään monta erillistä, jopa irrallisen oloista teemaa, jotka sitten lopussa nivoutuvat nätisti yhteen. Lue loppuun