Päivää, saammeko esittää teille muutaman kysymyksen?

Viisikot vai Tiinat?        – Viisikot.

Anna vai Kotiliesi?        – Kotiliesi.

Klassikko vai uutuus?         – Klassikko.

Vesi vai maito?         – Vesi tietenkin.

Kahvi vai tee?        – Tee!!

I.B. Singer vai Chagall?        – Chagall.

Prokofjev vai Stravinsky?     – Stravinsky. Tosin kirjoittaisin sen mieluummin i-loppuisena.

Wagner vai Brahms?        – Wagner.

Tarzanit vai Annat?       – No pistitpä pahan.

Ryijy vai täkänä?         –  Täkänä.

Täkänä/EHProosa vai lyriikka?       – Proosa. Lue loppuun

Teatteria vallatussa talossa

Harrastuspohjalta toimiva, ammattilaisjohtoinen Salon teatteri on tuonut tänä syksynä lavalleen iloisen ja energisen nuorisoryhmän. Arto Niemisen kirjoittama näytelmä ”NyyrokCity – Puljusta Pulpukkaan” kuvaa käsiohjelman mukaan 1970-luvun salolaisnuorten elämää ja tunnelmia ”pysähtyneisyyden aikakaudessa”, Kekkosen Suomessa, pikkukaupungissa josta haaveillaan päästävän pois. Ilo oli aistia nuorten esittäjien innostusta. Harmi vaan, että teksti ei ole esittäjiensä arvoinen. Lue loppuun

Mökkilukemista

Mökillä hakataan halkoja, pumpataan kaivosta vettä, kammetaan kiviä paikasta toiseen, niitetään kaislikkoa, pilkotaan puita, pestään ikkunoita. Ja keitetään uusia perunoita, lämmitetään saunaa, uidaan ja nukutaan.

Mökillä myös istutaan rantakalliolla, tuijotetaan merta, seurataan lintuja, kuunnellaan transistoriradiosta vähän mitä sattuu, ollaan vaan ja muistellaan menneitä kesiä ja ihmisiä.

Kyllä mökillä myös luetaan. Kirjahyllyssä on jotain sekalaista sinne vuosikymmenien aikana kertynyttä. Kassissa mukana mantereelta saareen kulkeutuu toki myös uutta. Näkyy vain olevan niin, että tuulensuunnan ja -voimakkuuden sekä aallokon olomuodon seuraaminen vie helposti voiton kirjainten virrasta. Ja hyönteisten vetovoima! Kalliolla taakkaansa kuljettava muurahainen vie lukijan huomion helposti; Toni Morrison ja Veikko Huovinen unohtuvat, kun mustaoranssit pikku korennot kisaavat kirjanlukijan vieressä heinikossa. Lue loppuun

Sinne ja takaisin – autolla

Helvin-päivän aamuna ennen kahdeksaa olin matkalla kohti uutta työpäivää. Autoni ulkolämpömittari näytti kahta lämpöastetta. Ajoin kuorma-auton perässä. Näytti että kuorma-auton lavalta pöllysi jotakin. Kesti jonkin aikaa ennen kuin suostuin uskomaan: ei se pöllyävä ole kuorma-auton lavalta peräisin, se tulee taivaasta. Se on lunta. Sitä se on.

Aamut pimenevät, illat pimenevät, ja minä istun autossani joka arkipäivä tunnin aamuin, tunnin illoin. Anteeksi on pyydettävä napajäätiköiltä ja tulevilta sukupolvilta. Näin vain nyt ovat asiat, että autoilen. Kotini on siellä missä se on. Jotain hyvääkin tässä autoilun välttämättömyydessä väitän olevan. Minulla on joka päivä kaksi tuntia aikaa ajatella – kuunnella, katsella ja miettiä, siirtyä tilasta toiseen. Lue loppuun

Glenngouldistumisen hetki – diletanttisuutta karkuun

Välillä täytyy elää elämää ja unohtaa blogi, niin käy ohilulkijallekin; joutuu itse johonkin pyörteeseen mukaan. Elämään kun kuuluu monenlaisia asioita. Ja ne vaativat huomionsa.

Nyt olen taas tässä. Kirjoja on tullut luettua, siinä elämän elämisen ohessa. On välillä hetki hengittää, voin myös kirjoista, lukemistani, kirjoittaa.

***

Keväällä kirjoitin musiikista, nykymusiikista. Että en odota musiikilta itseni viihdyttämistä, vaadin enemmän. Nimimerkki Nok heitti tuohon postaukseeni haasteen kommentissaan: ”Entäs Thomas Bernhard?” Sitten piti tietysti hakea kirjastosta Thomas Bernhardin Haaskio (Der Untergeher 1983, suomentanut Tarja Roinila, kustantanut Teos v. 2009). Sen myötä piti myös lainata 1900-luvun jälkipuoliskon omalaatuisen pianovirtuoosin Glenn Gouldin levytys J.S.Bachin Goldberg-variaatioista. Ne soivat autossa ja kotona äitienpäivästä juhannukseen. Lainasin jopa nuotit. Ei niin että olisin soittanut – liikaa nuotteja liian tiheästi (no, myönnän, koko muunnelmasarjan aloittavaa aariaa, sen teemaa, tapailin). Lue loppuun

Tie Tampereelle

Ei, en ole lukenut Suomen sisällissodan historiaa. Olen ihan oikeasti menossa Tampereelle, kuuntelemaan musiikkia. Ja millaista? Ihan peräti tällaista nykyaikaista taidemusiikkia.

Mutta hei, nykytaidemusiikkihan on vaikeaa. Se on sellaista elitististä plimputtelua. Eihän sillä ilmaista mitään tunteellista. Se koostuu jostain tietokonemallinnetuista systeemeistä, joilla ei ole tarkoituskaan ilmentää mitään inhimillistä, vaan pikemminkin vain esittäjiensä virtuositeettia. Kaksitoistasäveljärjestelmä?! Mitäs säveltämistä se on kun ei ole mitään melodiaa eikä säännöllistä rytmiäkään. Ei nykytaidemusiikista ole mitään iloa. Ei musiikinystävälle, saati tavalliselle veronmaksajalle. Lue loppuun

Kirjahyllyni kertomaa (osa I)

Tällä kertaa on esittelyssä blogini etusivun kuva, pätkä kirjahyllyä: sekalaista siis. Eräs ystäväni totesi tuon kuvan nähtyään seuraavasti: – ”Kirjahyllysi on kuin Eppujen biisissä Murheellisten laulujen maa. ’Kylmä silmä tuijottaa’…” Alakuloisen sävyn koko kuvalle tietysti antaa tammikuun alun valon puute ja amatöörivalokuvaajan taidon puute, mutta kyllä, onhan siellä se tuijottava silmä. Lue loppuun