Varret, juuret ja kukkaset 2/2

Osa 2/2

Tässä jatkoa edelliseen, 7.2.2018 julkaisemaani postaukseen.***

img_5884

Jukka G, Salon yhteiskoulun konsertin jälkeen kirjoittamassa Teosto-papereita. Taustalla Helge.

Keväällä 1977, isosiskoni ylioppilaskeväänä, saimme 17.4. järjestettyä Jukka Gustavsonin silloisen kokoonpanon Alone Together Orchestran kotikaupunkiimme Saloon esiintymään, omalle koulullemme. Tätä ennen olimme järjestäneet Finnforestin konsertin. Silloinhan Wigwam jo oli hiipumassa, uusikin, joten meiltä riitti energiaa tällaiseen toimintaan. Jännitimme viime hetkiin asti, viekö uhkaava sähkölakko illasta terän. Ei vienyt, vaan kaikki meni hyvin. Muusikot ja Wigwamin ympyröistäkin tutuksi tullut Helge, legendaarinen roudari, tulivat meille konsertin jälkeen syömään; meidän äiti oli laittanut ruokaa. Lue loppuun

Varret, juuret ja kukkaset

Osa 1(2)

Kirjoitan pitkästä aikaa. Kirjoitan kasvamisesta ja siitä, mitkä muutamat tärkeät asiat (muiden lisäksi) ovat minua kasvamistyössä ravinneet. Kiitos Matti Pajuniemelle Prog Finlandia -kirjan laatimisesta, Mikko Meriläiselle Wigwam-kirjasta samaten; kiitos Mertsi Toivoselle saamistani äänitteistä.

***

Miksi minä innostun tästä mutta en tuosta musiikista? Miksi en voi tietystä musiikista puhua tavanomaisin sanoin, vaan sitä varten on etsittävä sanat  jostakin tietoisuuteni kaukaisimman sopukan violetinharmaasta alkuhämärästä? Mistä fanitus alkaa, mitä se aiheuttaa ja mihin se johtaa?

Miten meni se tarina, jonka seurauksena tänä iltana kuuntelen Jukka Gustavsonin Community Jazz -levyä tuntien, että sen harmoniat, melodiat, sanat, rytmiikka, sen moniulotteinen sävelvuoristo, ne kaikki yhdessä ovat kuin läheisen kasvinkumppanin kanssa seurustelua? Lue loppuun

Metsäkirje

Heijastus Kultalähteen pinnalla

Elokuisena sunnuntaina tein metsäretken. Kiikalan Kultalähteen metsät ovat ihana retkikohde. Se oli ihan äsken, vaikka siitä on jo yli kaksi kuukautta. Löysin mustia torvisieniä ja mustikoitakin, vaikka varsinainen mustikkakausi oli jo ohi. Paitsi että löysin metsän antimia ja nautin niin metsän äänistä, sen elokuisesta äänettömyydestä kuin tuoksuistakin, löysin jotain joka kuumottaa ja viiltelee minua edelleen. Löysin metsästä itselleni osoitetun kirjeen. Viesti oli kirjoitettu tasaisella ja kauniilla käsialalla; tasaisella ja kauniilla, minulle myös erittäin tutulla käsialalla. Tämän varmaotteisen kirjoittajan rivejä luin nuoruudessani säännöllisesti. Kauan sitten olimme niin läheiset ja samankaltaiset, että meitä usein luultiin sisaruksiksi, nyt olen loitommalla, niin kaukana että en näe hänestä kuin puuhun kaiverretun kirjeen.

Kirje tuli minua polulla vastaan. Lähteelle johtavalle polulle oli kaatunut puu, mänty, ja sen kyljessä tuo kirje oli. Kirjeen kirjoittaja on tiennyt että tästä minä menen, en muualta pääse, juuri tätä polkua kuljen, viestiä en voi olla näkemättä.

Lue loppuun

Tunnustuksia lukukamarista

Pääsiäinen: neljä vapaapäivää. Ihan vapaaksi en taida itseäni kuitenkaan tuntea. Viime yönä näin unta, jossa opetin suomea, oppilaana oli edellisiltana televisiosta katsomani Taking Woodstock -elokuvan (ohj. Ang Lee) herttainen päähenkilö, Elliot Tiber, ’Elli’, jota sopivan vähäeleisesti esitti lapsenkasvoinen Demetri Martin. Nuorukainen oli varsin hyvä oppimaan suomea. Unessani siis.

Yöaikaan sitä tietysti toivoisi olevansa jossain muualla kuin luokkahuoneessa suomen alkeita opettamassa. Onko olemassa jotain poppakonsteja siihen, miten voisi vaikuttaa uniensa sisältöön? Tiedän kyllä itsekin yhden keinon, mutta en ole varma pystynkö soveltamaan sitä – pystyisinkö nimittäin vähentämään niiden tuntien määrää, joina teen työtä, tai suunnittelen ja ajattelen sitä? Miten huijaisin itseni esimerkiksi enemmän lukemaan kirjoja, enemmän kuuntelemaan musiikkia, enemmän kirjoittamaanLue loppuun

Kotitila, kotitalo

Olen aika huono kirjabloggari. Sen kerran kun varaan kiireen keskellä aikaa blogijutun kirjoittamiselle, en löydä sitä kirjaa, josta oli tarkoitus esittää mietteitä. Koska kuitenkin olen oman blogini päätoimittaja, annan itselleni luvan kirjoittaa siitä huolimatta. Kirja löytyy jossain vaiheessa.

Olisin halunnut esitellä enoni Johannes Silvaniemen omakustannekirjan, jossa kerrotaan hänen ja siis myös oman äitini kotitilasta Moinsalmella Savonlinnassa. Entisinä aikoina Moijinhovina tunnetun talon historiassa on värikkäitä vaiheita, mielenkiintoisia ihmisiä ja tietenkin heijastuksia kunkin aikakauden yleisestä historiasta. Johannes-enoni hallitsee kertomisen taidon parhaaseen savolaiseen tapaan. Lue loppuun

Muistokirjoituksen jälkeen

Tämänkertainen postaukseni on enemmän yleistä pysähtymistä ja elämän ihmettelyä kuin kirjaintoilua. Seisahduksessani ovat kuitenkin mukana Pertti Koistisen teos Hoivan arvoitus ja John Bayleyn kirja Elegia Irikselle.

Pienen vauvan hoivaaminen on ihanaa. Pieni lapsi kehittyy, kasvaa, alkaa havainnoida ympäristöään, oppii uusia asioita. Lapsen hoitaminen on palkitsevaa. Äitinä olen antaumuksella varjellut ja hoivannut jälkeläisiäni, pitänyt heidän puoliaan, kasvattanut heitä. Aivan kuten oma isäni ja äitini aikanaan minua. Lue loppuun