Keittoa ja kuvia kunnantalolla – Sampsa Sarparanta ja kalasoppasunnuntai

Teimme sunnuntairetken Perniöön. Siellä oli tarjolla lohisoppaa tykötarpeineen kunnantalolla. Tarkemmin sanottuna entisellä kunnantalolla, nyky-Salo kun on hallintonsa keskittänyt kaupunkikeskustaan – mutta edelleen on talo nimeltään kunnantalo. Taloa pyörittää Osuuskunta Pro Perniö. Soppa oli hyvää ja sitä sai riittävästi. Leipäkin oli hyvää. Annos maksoi vain viisi euroa.

"Idylli" - katso maalaismaisemaa ja näet totuuden, osa maalauksesta

”Idylli” – katso maalaismaisemaa ja näet totuuden, osa maalauksesta

Pelkkä kalasoppa ei meitä sinne kuitenkaan vetänyt. Perniössä asuva kuvataiteilija Sampsa Sarparanta on asettanut näytteille 24 teosta kunnantalon eri tiloihin, kahvioon, valtuustosaliin, käytäville ja kahteen pienempään huoneeseen, näyttelyn otsikko on Ihmisen osa. Näyttelyn kaikki teokset ovat nähtävissä myös virtuaalinäyttelynä, täällä. Ensikohtaaminen Sarparannan taiteen kanssa on jäänyt hyvin mieleeni. Taidekeskus Salmela kesällä 2004, Mäntyharjulla. Kaikki oli kovin kaunista, mukavaa, leppoisaa (paitsi rantanurmikolla töröttävä mainosauto, oliko se Skoda?, se oli huvittava ja typerä). Sitten tulivat vastaan Sarparannan työt. Seuraavan kerran Salmelassa kesällä 2008. Sitten taisin lopettaakin Salmelassa käymisen, kauniit vanhat rakennukset ja hivelevä rantamaisema oli nähty, julkkisvieraatkin, taide ei ollut siellä ykkönen, siltä tuntui. Lue loppuun

Yksin yhdessä – kuulumisia vuodelta 1976

Vuonna 1976 olin toiveikas ja pelokas 15-vuotias, kirjoitin aineita oppikoulussa ja kuuntelin illat pitkät musiikkia. Vuonna 1976 olin oppikoulun neljännellä luokalla (vastaa peruskoulun kahdeksatta luokkaa) ja halusin toimia paremman maailman puolesta, halusin uskoa ihmiseen mutta en oikein uskonut siihen, että itse koskaan löytäisin todellisia sielunkumppaneita. En näköjään uskonut siihenkään, että vähän yli kaksikymmenvuotiaat taiteilijat voisivat uskottavasti kuvata nuoruuden kivuliaisuutta, hehän ovat jo aikuisia. Kolme vuotta vanhempi sisareni oli tukipylvääni. (”Without her I wouldn´t be here saying this!”) Kuuntelimme Wigwamia, Tasavallan Presidenttiä, Tabula Rasaa, Novaa, Nimbusta, joo, Hurriganesiakin, Royalsia,  kaikenlaista, jazzia, Zappaa, hullua Virtasta, Henry Cow´ta; minä paljon myös klassista musiikkia, Bachia, Brahmsia, Mozartia, maailma oli avoin ja samalla niin täynnä suljettuja ovia. – Seuraava teksti on ainekirjoitukseni keväältä 1976. Tervetuloa mukaan. Tarina jatkuu.

Ainevihkon sisäkannen kuvioita

Ainevihkon sisäkannen kuvioita

*********

Kansallisoopperan pienellä näyttämöllä sai 15.10.1975 ensi-iltansa Yksin yhdessä -niminen balettikonsertiksi nimetty teos. Mielestäni esitys kattaa kaiken sen, mistä taide ja kulttuuri ovat lähtöisin – eli se on kuvaus ihmisestä ja yhteiskunnasta sekä niiden vuorovaikutuksesta. Lue loppuun

Kunnallispoliittisia värssyjä

Aktiivisesta kuntapäättäjäkaudestani on nyt kulunut turvallisesti useampia vuosia, joten rohkenen julkaista seuraavat säkeet. Lisään kuitenkin vielä maininnan, että vaikka tunnelmapalat perustuvatkin omiin kokemuksiini, niissä esiintyvät henkilöt ja tapahtumat ovat täysin fiktiivisiä.

****

Teollisuushalli

Toimikunta, toimikunta

että saataisiin askelmerkkejä, lotkahtelis ne palvelut eteenpäin.

Kehittämisterveisin! Jos vaan kuuntelette positiivisesti!

Näin on, näin on

esityksen kannalla, esityksen kannalla.

Yhteistyö terveisin.

Onks tää nyt

Tarjoajien kelpoisuus… Lue loppuun

Eletään vuotta 1979 ja…

… ja joensuulainen Topias käy lukiota, perustaa punk-bändin, on mukana valtaamassa rukoushuonetta, rakastuu, kirjoittaa musiikista paikallislehteen, lukee runoja… Hei, tämähän kuulostaa tutulta! Kuulostaa jopa niin tutulta, että vaikka hankinkin nykyään Turussa asuvan, useita runokokoelmia julkaisseen Tapani Kinnusen esikoisromaanin Noustiin kellareista (kust. Robustos 2014) jo viime syksynä, heti sen ilmestyttyä, piti minun tsempata itseäni lukemiseen ryhtymisessä: tuo kaikki kuului minunkin nuoruuteeni, enkä sittenkään ollut ihan varma, haluanko taas kerrata sitä.

Mutta nyt on kirja luettu, sujui nopeasti, 144 sivua suoraviivaista kerrontaa. Kirja ei yritä olla enempää kuin se on: kertomus yhdestä nuoresta miehestä. Vaikka nuorella miehellä on runsaasti kavereita niin koulussa, bändissä, kielikurssilla, myös tyttöystäviä ja seksikavereita, tuli lukukokemuksesta tunne siitä, että tässäpä tämä nuorukainen pyörii omassa maailmassaan, sellaista se on, nuoren elämä. Ei oikein osaa nähdä muita. Ja sitä myöten palautuivat mieleen muistot siitä, kuinka itsekeskeisiä useimmat omien kaveripiirieni pojat olivatkaan, siis tuntuivat ainakin olevan, silloisen minun mielestäni. Kakaroita. Niin. Lue loppuun

Muistoja

Pitkäperjantai oli minun lapsuudenperheessäni hiljainen päivä. Siksi se on minulle edelleen hiljainen päivä, vaikka viettäisinkin sen  laskettelukeskuksessa. Olen tänään muistellut ja muistanut. Kuolema ja kärsimys koskettavat ihmistä, meitä kaikkia. En tiedä mitä on kuoleman tuolla puolella. Seuraavassa kuvaamastani tapahtumasta tulee kesällä jo kolme vuotta. Kirjoitin ensiversion tästä muisteluksesta vuosi sitten kesällä. Nyt olen jo saanut tapahtumaan ja kokemaani etäisyyttä, mikä rohkaisee minua tämän muiston jakamaan.

**************************************************************

Puhelin soi aamukolmelta. Olin palannut Unkarin-matkalta iltayöstä ja nukuin juuri syvintä untani isän kodin vuodesohvalla. Aamulla olisi tarkoitus tehdä sisareni kanssa vahdinvaihdos isän kuolinvuoteen äärellä. Kun puhelin soi, heräsin kuitenkin välittömästi ja täydellisesti, tiesinhän mistä olisi kyse. Isä oli siis kuollut. Nousin ja pukeuduin, söin vähän ja lähdin sairaalaan. Parin kilometrin ajomatka sujui nopeasti, eihän juhannusaattona kukaan ole vielä tuohon aikaan liikkeellä. Parkkipaikkakin löytyi helposti. Sairaala oli hiljainen.   Lue loppuun

Puutarhaunia

Kesän 2014 kukkailoa

Tsinnia ja sen ihailija kesältä 2014

Tammikuu on sopivaa aikaa ottaa puutarhakirjat esille. Syksyllä ei voi, koska on ensinnäkin toivuttava päättyneen kesän puuhista (itselleni tavallisesti iskee puutarhaväsymys siinä vaiheessa vuotta, kun pitäisi vielä saattaa valmiiksi kasvukauden viimeiset työt) ja toisekseen loppusyksystä, alkutalvesta, vuoden pimeimpänä aikana, kevät ja kesä ovat vain abstrakteja käsitteitä, joita ei auta miettiä liian syvällisesti…

Ajauduin viime viikolla kirjakauppaan, ja vaikka räikeät alekyltit hiljaa huokailivat niskaani lausetta ”älä osta mitään, älä osta mitään, sulla on hyllyt täynnä, sulla on hyllyt täynnä…” päädyin kuitenkin kaksi kirjaa kainalossani kassalle. Toinen lahjaksi (vajaa viisi euroa) ja toinen itselleni (vajaa kymmenen euroa). Tuli ostettua sitten taas yksi puutarhakirja. Lue loppuun

Anni Polva ja 100 vuotta

Olen lukenut Anni Polvalta yhden ainoan kirjan, ja siitä tapahtumasta on melkein sata vuotta – ei kun hei, ei sentään, täytin vasta 54 vuotta. Siitä täytyy siis olla vähemmän kuin sata vuotta. Veikkaan, että jos veikkaan yhden ja ainoan Tiina-kirjan lukemisestani olevan 42 46 vuotta, en veikkaa kovin paljon väärin. Anni Polvan syntymästä on nyt kulunut sata vuotta.

Tiina-kirja oli mieleenpainuva lukukokemus. Muistan selvästi tunteeni ja ajatukseni sen parissa. Tiina oli ärsyttävä, tapahtumat epäkiinnostavia, henkilöt teennäisiä, kirja siis Lue loppuun